tiistaina, joulukuuta 20, 2022

Länsi-Uudenmaan aluevaltuuston budjettikokousterveiset

Vuoden viimeinen Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen valtuuston kokous pidettiin viime viikolla. Käsittelyssä oli tulevan vuoden budjetti. Vihreät olivat valmistelleet yhdessä demarien kanssa vastaesityksen, sillä budjettineuvotteluissa ei löytynyt yhteistä näkemystä. Toin puheessani esiin, että päätöksillä on kauaskantoiset vaikutukset asukkaiden arkeen. Olen hämmästynyt ja pahoillani, ettei enemmistön muodostavilla puolueilla ollut halua tulla vastaan omaishoitajien sekä vanhusten ja vammaisten toimeentuloon liittyvissä kysymyksissä. Kotihoidon palvelumaksuihin tulevat korotukset ovat osalle Länsi-Uudenmaan asukkaista kohtuuttoman korkeita. Omaishoitajien työ auttaa hänen läheistään ja on lisäksi edullisempaa yhteiskunnalle kuin laitoshoiva. Ruoan ja energian hinnan kallistuminen tuntuu jo pienituloisten kukkarossa ja kohonneet asiakasmaksut kurittavat lisää.

Puhuin myös lapsista ja nuorista. He elävät poikkeuksellisia korona-sukupolven kokemuksia ja pahoinvointi on lisääntynyt. Keskeisiä auttavia palveluja ovat oppilashuolto, lapsiperheiden kotiin vietävät palvelut, ennaltaehkäisevä lastensuojelutyö sekä matalan kynnyksen mielenterveyspalvelut. Näiden hyvästä tasosta on huolehdittava ja palvelujen riittävyyttä seurattava.

Korostin myös, että jokainen alueemme asukas tarvitsee turvalliset ja saavutettavat terveyspalvelut. Terveydenhoidossa on ennaltaehkäisevä ote avainkysymys. Terveyskeskuksista tulee saada kattavammin ja nopeammin hoitoa, jotta jatkossa erityissairaanhoidon tarve vähenisi. Ensinnäkin on hoidettava kuntoon akuutti päivystyskriisi, jotta jonotusajat päivystyksessä lyhenevät.

Päivystykset ovat syksyn aikana ruuhkautuneet kestämättömiksi. Odotusaika hoitoon pääsyssä Jorvin sairaalan päivystyksessä on venynyt keskimäärin 8 tuntiin. Syinä ovat erikoissairaanhoidon hoitojonot ja hoitajapula. Pääkaupunkiseudulla valmistellaan jo hyvinvointialueiden ja HUS:in yhteisen uuden hoito-osaston perustamista terveydenhuollon päivystysruuhkien purkamiseksi. Hyvinvointialueen aloittaessa on myös löydettävä uusia ratkaisuja hoitajapulaan. Kysymys on ammattitaitoisen työvoiman saannista, jossa työolot ja työhyvinvointi ovat keskeisiä. Myös uudelleenkoulutus ja työperäinen maahanmuutto ovat vaihtoehtoja. Olemme isojen asioiden äärellä hyvinvointialueen aloittaessa.