perjantaina, marraskuuta 18, 2022

Uusia suojelualueita Espooseen

Teimme eilen tärkeitä päätöksiä luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi. Espoon ympäristö- ja rakennuslautakunta päätti kolmen uuden suojelualueen perustamisesta!

Rauhoitettavaksi esitetään kolmea Espoon kaupungin mailla sijaitsevaa arvokasta luontokohdetta: Perusmäen kaupunginosan eteläpuolella sijaitsevia metsäisiä alueita: Liselottin luonnonsuojelualue ja Niipperinpellon rinnelehdon luonnonsuojelualue sekä Espoon ja Kirkkonummen rajalla sijaitsevaa keidassuota, jonne tulee Soidensuon luonnonsuojelualue.

💚 Liselott on kooltaan 2,38 ha. Liselottin suojelualue koostuu haapa- ja kuusivaltaisesta kangasmetsästä ja arvokkaasta tervaleppäkorvesta. Kohteella on lisäksi METSO-ohjelman luokkien I ja II kriteerit täyttävää lehtomaista kangasta. Alueella on runsaasti erittäin paksuja haapoja ja maalahopuuta. Lisäksi koko alue on liito-oravan elinaluetta, jossa on todettu useampia lisääntymis- ja levähdyspaikkoja.

💚 Niipperinpellon rinnelehdon suojelualue on kooltaan 1,39 ha. Se on pieni eri-ikäisrakenteinen lehtoalue. Puusto muodostuu kookkaista haavoista, raidoista, kuusista ja vanhoista koivuista. Lisäksi alueella kasvaa tuomea, tammia sekä kookkaita metsälehmuksia. Alarinne on kielovaltaista tuoretta keskiravinteista lehtoa. Eri asteista lahopuuta on melko runsaasti maa- sekä pystylahopuuna. Luonnontilainen noro laskee alueen läpi jyrkähköstä rinteestä. Kalliolla pohjoisosassa kasvaa mm. isomaksaruohoa ja mäkitervakkoa. Alueella sijaitsee paikallisesti arvokas rinnelehto.

💚 Soidensuon suojelualue on kooltaan 6 ha. Se on lähes kokonaan kangasmetsien ympäröimää korpea. Suojelualue-esityksen rajaus sisältää hyvin säilyneen 3,4 hehtaarin laajuisen suoalueen sekä sitä suojaavan vanhasta metsästä koostuvan suojavyöhykkeen. Alueen suoluontotyypit ovat edustavia ja niiden luonnontila on erinomainen. Suurin osa alueesta on erittäin uhanalaista ruohokorpea. Alueen arvoa lisää luonnontilaisessa uomassaan virtaava puro, jonka luonnontilaisena säilynyt osuus jatkuu loivien rinteiden välisessä notkelmassa alueen itäpuolelle. Espoon Soidensuo muodostaa Kirkkonummen puoleisen suon kanssa maakunnallisesti tärkeän kokonaisuuden ja ekologisen yhteyden. Huomattava osa kohteesta täyttää METSO-ohjelman luokan I kriteerit.

Luonnon monimuotoisuudelle suojelualueiden lisäämisellä on suuri merkitys. Arvokkaat luontokohteet ylläpitävät monipuolista lajistoa ja alueiden suojelu takaa lajeille soveltuvien elinympäristöjen säilymisen. Suojelualueiden tarjoamat ekosysteemipalvelut, kuten luonnossa virkistäytyminen, hyödyttävät myös alueiden asukkaita.

1 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

6:16 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home