tiistaina, tammikuuta 04, 2022

Parempaa hoivaa vanhuksille

Tämä kuva on ajalta ennen koronaa. Olen ollut vapaaehtoistyössä useassa vanhusten hoivapalvelun yksikössä. Olen ollut mukana ulkoilemassa, pelaamassa ja juttelemassa ikäihmisten kanssa. Olen nähnyt, miten hoitajien työpäivä rakentuu lukuisista kohtaamisista ja kiireestä. Vanhusten hoitajien työssä on paljon lämpöä, mutta jatkuva kiire lisää riittämättömyyden tunnetta. Jokaisen vanhuksen luona haluaisi viipyä pidempään, kertoi minulle kotipalvelun hoitaja, jota seurasin mukana kierroksella.

Vanhusten hoiva on aliresursoitua tarpeeseen nähden. Kotihoitoon tarvitaan lisää palveluja. Myös vanhusten harrastustoimintaa tulee lisätä. Se kohottaa kuntoa ja piristää mieltä. Kun vanhus ei enää pärjää kotonaan, hänelle on taattava paikka kodinomaisessa palvelukodissa. Omaishoitajien tukea ja palveluja on parannettava, jotta he paremmin jaksavat tärkeässä tehtävässään.

Vanhuksen kannalta paras vaihtoehto on usein asua mahdollisimman pitkään kotona tai kotia vastaavissa olosuhteissa palvelutalossa. Tässä auttavat ikäihmisille suunnatut kotipalvelut, harrastukset, erityisesti lihaskuntoa vahvistava liikunta, ja vanhuksille suunnatut palvelupisteet: vanhusneuvolat. On vahvistettava hoitoketjun alkupäätä, ennaltaehkäisyä ja perusterveydenhuoltoa.

#aluevaalit #länsiuusimaa #terveyspalvelut #vanhuspalvelut #hoiva #sosiaalipalvelut #johanna385

2 Comments:

Anonymous Maarit said...

Kiitos tekstistä. Meillä on yritetty niin, että vanhempamme voisivat asua kotona mahdollisimman pitkään. Aivan hyvin on mennyt. Nyt kuitenkin olemme jo kotihoitoa miettinyt. Kuitenkin niin, että saisi myös sen oman toimintakyvyn pidettyä suhteellisen hyvänä vielä. Joku pieni apu kuitenkin olisi tarpeen, etenkin lääkkeiden suhteen.

2:29 ip.  
Anonymous Aada said...

Oli mielenkiintoista lukea. Meidän mummolle ollaan etsimässä vanhusten hoivapalvelua, joka tulisi tarpeen tullen käymään hänen luonaan auttamassa lääkkeissä ja pistoksissa. Vanhusten arvokas kohtaaminen on tärkeää.

12:09 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home