torstaina, tammikuuta 11, 2007

Kaksi astetta

Lapsuudessani 70 ja 80-luvuilla ei ollut sellaista tavarapaljoutta kuin nyt. Lapset pärjäsivät pienemmällä lelumäärällä ja pörräsivät ulkona, teillä tietymättömillä vailla kännykkää. No ei aikuisillakaan ollut samanlaista tavarapaljoutta, sähköisiä hilavitkuttimia, kuin nykyään.

Mutta palaan lapsuuteeni, 80-luvun taitteeseen. Silloin erikoisliikkeisiin oli ilmestynyt Hello Kitty –tavaroita: vaaleanpunaista muovikrääsää koristettuna söpöllä valkoisella kissalla. Hypistelin näitä tavaroita ja olisin kovasti halunnut itselleni jonkun niistä. En kuitenkaan koskaan saanut ainoatakaan Hello Kitty –tavaraa. Vanhempani mielestä ne olivat liian kalliita ja aivan turhaa krääsää. Aivan oikeassa he olivat, ymmärrän sen nyt. Krääsän ja roinan himosta on päästävä, jotta ilmastonmuutos pysähtyisi kahteen asteeseen. Maapallo selviää ja sopeutuu kahden asteen lämpenemiseen, mutta 5 astetta olisi liikaa. Vaikka muutos on hidas, se on tajuttava ja jokaisen on omaksuttava elintapamuutos.

Kun näin kaupassa vaaleanpunaisen Hello Kitty –kassin, pieni lapsi minussa tahtoi sen. Ostin sen, koska sillä on käyttöä ruokaostoksilla. Näytin kassia tyttärelleni ja kerroin, kuinka lapsena halusin Hello Kitty –tavaroita. Kerroin myös, että kaikkea turhaa kuluttamista on vältettävä ja että olen iloinen, etten saanut lapsena kaikkea haluamaani. Se, mitä ostaa, kannattaa ostaa harkiten ja vain todelliseen tarpeeseen. Lapseni huomioivat tämän tarpeellisuuskysymyksen, kun tekivät jouluostoksiaan. Sain tyttäreltäni lahjaksi Hello Kitty –saippuan ja pojaltani kahvimukin. Aamukahvin juonti lehteä lukien on yksi perheenäidin arjen nautinnoista. Ja kahvin on muuten oltava reilua, siis reilun kaupan kahvia.

1 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Ihan hienoja ajatuksia, periaatteessa. Mutta nuo kolme tuotetta olisi hyvin voinut jättää ostamatta. Kauppakassin voi ommella itse, vanhoista kankaista, lakanoista tms., mukeja on jokaisella aivan varmasti tarpeeksi. Missä Kitty-saippua oli tehty? Veikkaanpa että Kiinassa. Mahdollisesti epäeettisissä olosuhteissa ja kuljetettu tänne matkojen takaa. Suomessakin tehdään saippuoita. Pienistä puroista kasvaa suuret joet. Meidän perhe boikotoi kaikkea kiinakrääsää. Ostamme niin lähellä tuotettuja tuotteita kuin vain mahdollista. Ja vain tosi tarpeeseen.

3:15 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home