torstaina, tammikuuta 06, 2022

Toteutetaan terapiatakuu!

Aurinkoisesta päivästä huolimatta moni kokee mielen ahdistusta. Yli puolet työkyvyttömyyseläkkeistä johtuu mielenterveyden häiriöistä. Mielenterveyden ongelmat uhkaavat myös nuorten hyvinvointia. Näin ei tulisi olla. Masennus, ahdistuneisuus ja muut mielen häiriöt voidaan tehokkaasti hoitaa, varsinkin jos hoitoa saa nopeasti ja matalalla kynnyksellä. Aluevaltuuston tulee varmistaa, että mielenterveyshoitoon pääsee ja keskusteluapua on saatavilla. On toteutettava terapiatakuu.

OECD:n arvion mukaan mielenterveysongelmat kustantavat Suomelle 11 miljardia euroa vuodessa. Mielenterveystyöhön sijoitettu pääoma maksaa tutkimusten mukaan itsensä takaisin moninkertaisesti.

Koronapandemian aikana monen mielen hyvinvointi on heikentynyt. Varsinkin lapset ja nuoret ovat kärsineet pitkistä koulujen etäjaksoista sekä yhteisöllisten juhlien ja tapahtumien peruutuksista. Onkin vahvistettava mielenterveyttä tukevaa ja ongelmia korjaavaa työtä varhaiskasvatuksessa, kouluissa ja oppilaitoksissa.

Asukkaiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on sekä kuntien että tulevien hyvinvointialueiden tehtävä. On panostettava yhteisölliseen toimintaan ja lisättävä harrastusmahdollisuuksia.

#mielenterveys #terapiatakuu #aluevaalit #länsiuusimaa #johanna385

1 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

10:19 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home