torstaina, tammikuuta 18, 2007

Itämeri

Oma mökkijärvemme kärsi leväpuurosta ja rehevöitymisestä joitakin vuosia sitten, mutta tilanne on helpottunut asukkaiden ja kesäasukkaiden ryhdyttyä talkoovoimin kunnostamaan järveä. Myös uudistettu viemärijätteen käsittelylaitos paransi tilannetta. Itämeren hoitotalkoot ovat paljon suuremmat ja vaativammat. Tuntuu siltä, ettei meren tilanteen parantamiseksi ole tehty tarpeeksi. Paljon enemmän on tehtävä ja yhteistyössä Itämeren reunavaltioiden kesken.

Koko Itämeren eliökanta kärsii: leville ravinnemäärät ovat hyväksi, mutta syvällä suolaisessa vedessä turskan mäti kuolee hapettomissa oloissa. Muitakin muutoksia eliökannassa tapahtuu, muutamat harvat lajit menestyvät ja toiset uhkaavat hävitä. Kauniina kesäpäivänä leväpuuroinen vesi ei houkuttele uimaan.

Mereen päätyvät typpi ja fosfori ovat peräisin pääasiassa maataloudesta, yhdyskuntajätteistä, laivaliikenteestä, liikenteestä ja energiantuotannosta. Maatalouden lannoitus on saatava maltillisemmaksi ja siihen tarvitaan lakeja ja säädöksiä. Suojavyöhykkeitä ei ole tarpeeksi käytössä, koska kannustimet eivät ole riittävän suuret. On selvää, että laivaliikenteen päästöjä on rajoitettava, sillä laivoissa käytetään saastuttavaa, runsaasti rikkiä sisältävää polttoainetta.

Pietarissa on uusittu yhdyskuntajätteen puhdistusta, muttei tälläkään saralla ole tehty kaikki tarpeellinen. Kemiallinen fosforinpoisto parantaisi laitoksen toimintaa huomattavasti. Suomi on avainasemassa, sillä voimme viedä kehittynyttä ympäristötekniikkaa naapurimaihin.

Jokainen voi vaikuttaa meren tilaan. Suositaan luomua, hoidetaan oman mökkirannan jätehuolto, käytetään joukkoliikennettä. Yhdessä toimimalla saamme parhaat tulokset. Ei enää leväpuuroa lapsille!

3 Comments:

Anonymous Janne Länsipuro said...

Kekeistä on nimenomaan maatalouden ravinnepäästöjen saaminen kuriin. Itämeren päästöistä lähes 60% tulee maataloudesta.

Suomen maatalouden typpipäästöt ovat per asukas suurimmat kaikista rantavaltioista. Tehosikaloiden Tanska on suurin per hehtaari saastuttaja.

Kokonaismäärältään eniten ravinteita päästää Puola jonka väkiluku on kuitenka kaksikertainen pohjoismaiden yhteenlaskettuun väkilukuun nähden.

Helppoliukoisten synteettisten lannoitteiden lisäksi tai jopa niitä suurempi ongelma on eläintuotannon keskittyminen suuriin yksiköihin tietyille alueille.

Tehokkuuden nimissä tehty kasvinviljelyn ja kotieläintalouden irtikytkentä on ollut Eurooppalaisen maatalouden tuhoisimpia trendejä ympäristön (ja myös maiseman) kannalta.

Tuilla tulisi suosia paluuta perinteisempään maatalouskulttuuriin, jossa eläinten määrä on suhteessa tilan pinta-alaan. Eläimet syövät oman tilan rehua ja niiden kompostoitu lanta käytetään oman tilan lannoitukseen.

Tällainen hajautettu eläintuotanto suosii myös lähiruokaan ja pieniin, omaleimaisiin jatkojalostomoihin perustuvaa elintarviketeollisuutta ja paikallista ruokakulttuuria.

Lisää aiheesta: http://jannelansipuro.wordpress.com/2006/11/27/lahiruoka-pelastaa-itameren/

11:10 ap.  
Anonymous Markku Hannula said...

Nykyisen eläintuotannon ongelma on valtava määrä lantaa, jonka kuljettaminen pelloille on kallista ja kuluttaa polttoainetta.

Janne esittä 'luomuratkaisun' mutta homma voitaisiin hoitaa myös tehomaatalaouden keinoin. Jo nyt monet karjatilat mädättävä lannasta biokaasua. Prosessissa ravinteet jäävät helppoliukoisessa muodossa palautettaviksi peltoihin ja metsiin, eivätkä ne joudu rehevöittämään vesistöjä. (http://www.pulliainen.net/ep5/417/417.html)

2:31 ap.  
Blogger Johanna Karimäki said...

Kiitos pojat kommenteista! Biokaasuvoimaloita maaseudulle kannatan minäkin. Mutta myös perinteinen, luomuun painottuva pienviljely on hyvä asia. Suomessa on monta pientilallista, jotka pitävät sukutilaa. Näiden kannalta olisi hyvä ratkaisu kannustaa Jannen esittämään, ravinteita kierrättävään tuotantoon.

8:42 ap.  

Lähetä kommentti

<< Home