Meidän Itämeri

Viel’ Itämeren rannikot ne Roopen muistavat… Itämeri on kuulunut suomalaiseen tajuntaan vuosisatoja. Se on ollut väylämme etelään ja länteen. Sieltä on kalastaja saanut toimeentulonsa, särvintä ruokaansa ja torimyyjä einekset myyntipöydälle.

Itämeren aallot, myrskyt, saaristot ja rannat ovat olleet taiteilijoiden innoituksen lähteinä. Se on ruokkinut meitä, virkistänyt ja viihdyttänyt, ollut loma- ja purjehduspaikkana. Ainakin kaksi miljoonaa suomalaista asuu Itämeren vaikutuspiirissä ja rantakaupungeissa pääkaupunkiseutu mukaan lukien.

Mutta nyt sen kirkas vesi on muuttunut sameaksi ja haisevaksi. Kaloissa on liikaa myrkkyjä, elohopeaa ja raskasmetalleja. Liikaa eloperäisiä ravinteita on kertynyt merenpohjalle, jonne on syntynyt kuolleita alueita. Nyt Itämeri huokaa raskaasti ja itkee. On lähdettävä kiireesti auttamaan ja vähäistä toivoa saatiinkin Itämerenmaiden rantavaltioiden yhteisestä konferenssista. Saatiin valtionpäämiesten ja yritysten arvokkaita lupauksia. Jotain on tehty ennenkin, vaikka mitään ei riittävästi.

Ravinteiden kertymistä vähentää, kun mereen valuvat vedet puhdistetaan ja maatalouden keinolannoitusta vähennetään. Luomutuotannossa ravinteet kierrätetään luonnollisesti. Asutuksen jätevedet puhdistetaan. Kehitetään aina parempaa tekniikkaa. Työ vie aikansa mutta kannattaa, sillä vaihtoehtojakaan ei ole.