perjantaina, huhtikuuta 01, 2011

Hyvän työelämän ja tulevaisuuden puolesta

Perheiden tilanteet vaihtelevat suuresti. Pienten lasten isät tekevät tutkitusti eniten töitä, vaikka lasten kannalta joustava työ olisi parempi. Yksinhuoltajaäidin taas voi olla vaikea työllistyä, koska on niin paljon iltatyötä, vuorotyötä, jopa yötyötä. Se asettaa haasteen myös lasten hoivapalveluille, kun tarvitaan enemmän ympärivuorokautista päivähoitoa. Myös pienille koululaisille on oltava enemmän iltapäivähoitoa. On nimittäin tutkittu, että yksinhuoltajien köyhyys johtuu usein työttömyydestä. Samassa tutkimuksessa on selvitetty, että työttömät yksinhuoltajat kovasti haluaisivat töihin, mutta työllistymisen esteenä on mm. epätyypillisten työaikojen lisääntyminen.

Työelämän on oltava reilumpaa ja työtä on voitava jakaa enemmän. Ne, joilla nyt on töitä, on liikakin stressiä ja puurtamista, kun toiset ovat työttöminä. Perusteettomista pätkätöistä on päästävä ja kaikille työntekijöille on saatava samat koulutus- ja lomaedut.

Hyvinvointimme tae on se, että kaikille halukkaille riittää tekemistä, myös osatyökykyiset on otettava töihin. Ikääntyvien heikentynyttä työkykyä pitää ymmärtää, sillä heillä on paljon kokemuksen tuomaa viisautta. Yhteiskunnalla, valtiolla ja kunnilla on suuri vastuu työllistämisestä.

Hyvinvointiin kuuluu se, että kaikkein heikoimmistakin huolehditaan. Kunnallisten terveyspalvelujen hyvä taso on turvattava. Ennaltaehkäisevien hyvinvointipalvelujen lisääminen on myös hyvä keino edistää työllisyyttä. Ikäihmisten, lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksista ja riittävistä terveydenhoitopalveluista, neuvoloista, kouluterveydenhoidosta, liikuntamahdollisuuksista jne. on huolehdittava hyvin. Siten säästämme menoja korjaavassa sosiaalitoimessa kuten mielenterveyspalveluissa. Taikasanat ovat yhteisöllisyys, ennaltaehkäisy, voimaannuttaminen.

Kolmas hyvän työllisyyden tukijalka on kannustaa yrittäjyyttä ja innovaatioita, tukea tutkimusta laajasti, sekä soveltavaa että perustutkimusta. Perustutkimuksen kautta löytyy luonnonilmiöitä, joita tekniikka voi hyödyntää myöhemmin, mahdollisesti vuosien päästä. Me emme voi kilpailla massatuotannosta halpatuotantomaiden kanssa, joten osaamisemme korkea taso on valttimme. Siksi koulutus- ja tutkimusjärjestelmän laatuun satsaaminen kannattaa. Vihreä teknologia ja älykkäät IT-pohjaiset palvelut ja systeemiratkaisut ovat tässä ja nyt sekä osa tulevaisuuden tarinaa. Suomen on oltava mukana.

1 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Tulipa tässä iso määrä hienoja tärkeitä tavoitteita joista kaikki Suomessa voimme varmasti olla samaa mieltä, mutta kuulisin melkein mielummin ihan konkreettisesti jostakin yhdestä tavoitteesta mitä olet ajatellut ja mistä olet ihan oikeasti ottanut selvää.Jatkuva retoriikka ongelmien ympäriltä ei todellakaan johda mihinkään.

Itselläni on pienten lasten huolestuttava tilanne lähinnä sydäntä ja siksi kuulisin mielelläni mikä on vihreiden linja alle kolmevuotiaiden lasten kohdalla. Ollaanko edes nähty tämän ikäryhmän lasten huolestuttava tilanne päiväkotihoidossa ja muutenkin Suomen kasvatuskäytännössä? Ollanko edes yritetty ottaa selvää minkälaisia ongelmia siitä seuraa kun taaperoikäinen jää ilman riittävää ikävaihekohtaista tukea?

Totta on että työ ja mahdollisuus työntekoon on keskeinen asia meille kaikille mutta jos työelämän tarpeet aina ohittavat lasten ja perheiden tarpeet silloin kasvava pahoinvointi syö yhä suuremman osan yhteiskunnan varoista.Tätä kehitystä on jo jatkunut pitkään.Kasvava määrä lapsia ja nuoria kärsii erilaisista psyykkisistä ongelmista, kasvava määrä nuorista äideistä ja naisista kärsivät masennuksesta jne.

Uskon että Suomessa kaivataan poliittisilta puolueilta konkreettista kannanottoa konkreettisiin haasteisiin.

5:23 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home