sunnuntaina, huhtikuuta 10, 2011

Monimuotoiset metsät, vihreää kultaa

Metsäluonnon monimuotoisuus on turvattava ja lisättävä tuntuvasti suojelualueita. Tehometsätalousmetsissä lajisto ei rikastu eikä kuukkeli laula. Etelä-Suomen metsistä on alle 2 prosenttia suojeltuja ja suojelualueet ovat pieniä ja pirstoutuneita. Suojelualueiden toteuttaminen tarvitsee vahvempaa tahtoa ja enemmän rahoitusta. Metso-ohjelma on hyvä hanke, jota tulee jatkaa ja laajentaa. Mutta vapaaehtoisen suojelun lisäksi Metsähallituksen maita pitää osoittaa enemmän suojeluun, jotta suojelualueet olisivat riittävän laajoja ja muodostaisivat verkoston. Vain riittävän laajat ja keskenään kytkeytyvät suojelualueet takaavat uhanalaisten lajien säilymisen.

Luonnon kannalta on myös oleellista, että talousmetsissäkin luonto voi olla kirjavaa. Siksi metsälain uudistus on tehtävä kiireesti. Perinteisen metsänhoidon rinnalle tarvitaan vaihtoehtoisia, pehmeitä ja luonnonmukaisia menetelmiä. Tällä hetkellä ohjataan avohakkuuseen, vaikka moni metsänomistaja on kiinnostunut mm. jatkuvan kasvatuksen menetelmästä. Erirakenteisessa metsässä kasvanut puu on vahvasyistä laatupuuta ja tuottaa omistajalleen tasaisen tuoton. Pisteenä iin päälle metsä on kaunis. :)

6 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Hei Johanna!

Myös etelä-Espoon lähimetsiä on suojeltava ja säästettävä. Ne ovat pikkukeuhkorakkuloita ja ympäristökasvatuksen kannalta merkittäviä.
Tsemppiä vaalityöhön!

1:19 ip.  
Blogger Johanna Karimäki said...

Hei anonyymi, totta on mitä kirjoitat. Lähivirkistysalueet ovat todella tärkeitä eläimelle nimeltä ihminen. :o) Mieli virkistyy, sydän- ja verisuonisairaudet vähenevät, lapset pääsevät metsään leikkimään jne. Kiitos kannustuksesta!

2:14 ip.  
Anonymous Mirva Pajanne said...

Ylen vaalikoneen ehdokkaista olet minulle ykkösvaihtoehto. Kaikinpuolin olet minulle oikea ehdokas, mutta yksiasia askaruttaa minua. Miten tukisit meitä pienyritäjiä? Tällähetkellä esim. alv 23 liian korkea (saatika jos se vielä nousee 25%:n) jne.

9:38 ip.  
Blogger Johanna Karimäki said...

Hei Mirva. Kiitos viestistä. Pienyrittäjien kannustaminen on tärkeää. Työllistämisessä ovat pienet ja keskisuuret yritykset avainasemassa, joten kasvuyrittäjyyden tukemiseen pitää panostaa. Yrittämiseen liittyy riski, joka tulee huomioida verotuksessa ja lisäksi pienyrittäjät tarvitsevat parempaa sosiaaliturvaa ja kevyempää byrokratiaa yrityksen pyörittämiseen.

Tuo alv osuu ikävä kyllä suomalaiseen työhön ja on väärin, että joka työvaiheessa, jokaisessa alihankintaketjussa on alv. Näin suomalaiset tuotteet ovat heikommassa kilpailuasemassa halpatuotantomaiden kanssa. Olen itse sitä mieltä, että alv-järjestelmään tarvitaan remontti, jossa alv kohdistuu raaka-aineisiin, ei tehtyyn työhön.

Mielestäni verotuksen painopistettä tulee siirtää raaka-aine- energia- ja ympäristöveroihin. Nämä vahvistavat julkista taloutta ja samalla ohjaavat kulutusta ja tuotantoa kestävämmille urille. Lisäksi ne ovat välillisinä veroina arvonlisäveroa oikeudenmukaisempia, sillä jokainen voi vaikuttaa kulutusvalinnoillaan verorasitukseensa ja ne kohdistuvat vähemmän jalostukseen
ja työllistävään toimintaan.

Kun ympäristöveroja nostetaan, niin samalla tulee huolehtia, että pienituloisten perusturvaa parannetaan. Lopuksi vielä mainitsen, että harmaan talouden torjunta on keskeistä, jotta rehellisesti toimivien yritysten asema paranee. Harmaan talouden torjuntaan saimme juuri työryhmältä hyvän ehdotuspaketin. Siihen sisältyy mm. veronumero kaikille rakennusalalla työskenteleville.

7:51 ap.  
Anonymous Mirva Pajanne/Purppurataivas said...

Kiitos nopeasta vastauksesta. Se miksi kysyin asiaa on se, että itse askartelualan nettikauppana suurimmat kilpailijat tulevat meille englannista tai manner-euroopan EU maista. Asiakkaat tilaavat muualta , koska heillä on mm. alvit pienemmät ja postikulut. Jos ostan sisään tavaraa vaikkapa samalla hintaa kuin muut maat(jota en tietenkään tee, koska Suomi on pieni maa), niin he saavat sen kuitenkin myytyä halvemmalla, koska alv ja postikulut (kiitos Itellan) ovat heillä paljon halvemmat. Alv huojennus olisi myös suotavaa ns. ei ihan pienille yrittäjille.Tällä hetkellä alviton on vain alle 8500 e tuloisille. Sekä jotakin huojennusta alle 24000e liikevaihtoisille. Se raja pitäisi minusta nostaa esim. n. 100 000 e .Tällä tavalla me pienyrittäjätkin voisimme saada yrityksemme kannattamaan ja saisimme ehkäpä joskus nostettua palkkaakin.(tämä koskee nyt lähinnä tavaranmyyntiä. En osaa sanoa miten sen suhtauttaisi oman "tieto taidon" yrittäjiin).

10:36 ap.  
Blogger Johanna Karimäki said...

Hei Mirva. Kiitos asian selvittämisestä. Hyvä tietää, että maailmalla toimitaan näin. Alv-rajan nosto voisi olla realistinen pieniä kasvuyrityksiä tukeva ratkaisu Suomessakin.

9:43 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home