Kansalaissodasta 100 vuotta

Suomen sisällissota alkoi 100 vuotta sitten. On ollut hämmentävää lukea eri medioista, kuinka nopeasti tilanteet vyöryivät aseelliseen konfliktiin. Taustalla oli vihapuhetta, mutta myös kohtuutonta epätasa-arvoa yhteiskunnassamme.

Sota kosketti myös sukulaisiani. Isoäitini jäi 2-vuotiaana puoliorvoksi ja kiersi sokean tätinsä kanssa kerjuulla. Perheellä oli puutetta ruoasta. Hänen isänsä, työmies Tampereen Messukylästä, menehtyi punaisten vankileirillä. Punalesken elämä neljän pienen lapsen kanssa oli niukkaa ja rankkaa. Ja se varmasti säteili jälkipolviinkin. Minulle on kerrottu, ettei isoisoisäni ollut osallistunut punaisten harjoittamaan terroriin, mutta kaaosmaisessa ajassa vääryyksiä tapahtui puolin ja toisin.

Toinen isoisoisäni oli maalaistalon isäntä. Häntä olivat tutut rengit varoittaneet kiertelevistä punapartioista. Hän välttyi niiden kohtaamiselta piiloutuen perunakellariin. Kun sotatoimet olivat ohi, hän puolestaan kävi pelastamassa kaksi renkiään teloitukselta tai vankileiriltä. Isäntä sanoi menevänsä takuuseen näistä miehistä ja vei heidät koteihinsa.

Sisällissotaa on muisteltu monin tavoin. On tärkeää korostaa sitä tarinaa, jossa kansamme eheytyi ja annoimme toisillemme anteeksi. On syytä puhua arvoista, emme saa antaa vihapuheelle valtaa, emmekä liioin saa antaa köyhyyden, syrjäytyneisyyden ja eriarvoisuuden kasvaa.