lauantaina, syyskuuta 13, 2008

Kajaani

Tämän jutun nimi on Kajaani -aivan yhtä hyvin se olisi voinut olla Imatra, Valkeakoski tai Varkaus. Mutta Kajaani on se, johon pahimmin sattuu metsäteollisuuden uusin takaisku. Jopa kymmenen prosenttia kajaanilaisista on menettämässä työnsä, kun paperitehdas suljetaan. Imatran ja Kajaanin seutukunnista tuli äkillisen rakennemuutoksen alueita, joille myönnetään hätäapua.

Metsäteollisuudella on nyt totuuden hetki näyttää edes ripausta yhteiskuntavastuuta ja kantaa oma kortensa kekoon avustuspaketteina. Ei voi olla niin, että kaikki tuki kelpaa kyllä heille, mutta että he eivät välittäisi työntekijöistään eikä heidän perheistään. On nimittäin pumpattu jo miljoonia puuhuollon turvaamiseen. On satsattu perusradanpidossa puunsaannin kannalta oleellisiin rataosuuksiin, lisäksi on 50 % verohelpotukset puun myyntituloista ja budjettirahalisäykset alemman tieverkon (siis metsäautoteiden) huoltoon. Silti moni perhe joutuu nyt kärsimään sitä hätää, joka näillä toimenpiteillä haluttiin välttää.

Olisi kansantalouden kannalta tuottoisampaa laittaa miljoonia innovaatioihin, bionenergian tuotantoon, matkailuun, palvelualan kehitykseen kuin vain avittaa globalisaation ja huonon strategian vuoksi ahdinkoon joutunutta metsäteollisuutta. Ala sellaisenaan hiipuu ja vain uudistumalla se voi säilyä merkittävänä kansantaloudellisena tekijänä.

Työelämävaliokunta matkustaa Kajaaniin 30.9-1.10 tapaamaan kaupungin väkeä, työntekijöitä ja päättäjiä. Menemme, jotta parhaiten tiedämme, miten auttaa Kajaani jaloilleen ja tästä eteenpäin. Vuosi sitten maa- ja metsätalousvaliokunta vieraili maakunnassa tutustuen mm. Kainuun malliin ja alueen elinkeinoelämään. Alueella on paljon mahdollisuuksia ja sen innostuneen positiiviset sekä sydämelliset asukkaat tekivät vaikutuksen. Muutosturvamallissa ihanteena on, että ihmiset työllistyisivät heti toisaalle ja hätäapu suunnataankin uusien työpaikkojen luomiseksi. Talvivaaran kaivos tarjoaa joitakin paikkoja, mutta uskon, että suurin osa syntyy pienistä puroista. Ympäröivä metsä tarjoaa matkailumahdollisuuksia ja luonnonvaroista voi kehittää bioenergiaa ja uusia tuotteita. Kajaani on metsän keskellä ja metsästä se voi jatkossakin ammentaa hyvää.