Ehdottomat vaatimukset luonnon puolesta

Luonto ei osaa puolustautua ja sillä on kovin vähän puolestapuhujia ja puolesta toimijoita. Meillä on paljon arvokasta säästettävää ja varjeltavaa, monia lajeja suojeltava sukupuutoilta. Nostan tarkasteluun kolme yksityiskohtaa:

Itämeri
Ei enää leväpuuroa lapsille, vaan maatalouden ja yhdyskuntien päästöt on saatava kuriin. Tarvitaan toimia niin Suomessa kuin kansainvälisestikin sitovin sopimuksin. Nitraattidirektiivin rinnalle tarvitaan fosfaattidirektiivi. Ravinnetaseet on sisällytettävä pakollisten ympäristötoimenpiteiden joukkoon ja suojavyöhykkeet on saatava leveimmiksi. Suojavyöhykkeisiin voi istuttaa ruokohelpeä, joka imee ravinteita juurillaan. Näin ilmastonmuutoksen torjunta ja vesistöjen suojelu lyövät kättä keskenään. Laivojen jätepäätöt veteen on kiellettävä.

Saimaannorppa
Joka toinen pikkunorppa hukkuu verkkoihin ensimmäisen elinvuotensa aikana ja siksi ministeri Anttila antoi asetuksen 1.4 vapaaehtoisesta suojelusta. Tarkoitus on, että kalastaja voi kalastelun sijaan suojella norppaa ja saa siitä korvauksen. Se ei ole paras ratkaisu, mutta ministeri perustelee sitä sillä, että pakottamista on vaikea valvoa. Oli niin tai näin, jos vapaaehtoisin toimin ei synny laajoja suojelualueita, on ehdottomasti saatava verkkokalastuskielto koko Saimaan alueelle huhtikuusta heinäkuuhun. Silloin voi huoletta kalastaa katiskalla. Aikaa ei ole hukattavana, sillä saimaannorppia on vain 260 yksilöä jäljellä. Tämän ainutlaatuisen eläimen säilyminen on yksin suomalaisten käsissä.

Metsät
Metsäluonnon monimuotoisuus on turvattava ja lisättävä tuntuvasti suojelualueita. Tehometsätalousmetsissä lajisto ei rikastu eikä kuukkeli laula. Etelä-Suomen metsistä on alle 2 prosenttia suojeltuja ja suojelualueet ovat pieniä ja pirstoutuneita. Suojelualueiden toteuttaminen tarvitsee vahvempaa tahtoa ja enemmän rahoitusta. Metso-ohjelma on hyvä hanke, mutta nykyisillä ehdoilla riittämätön. Metsähallituksen maita pitää osoittaa huomattavasti enemmän suojeluun, jotta suojelualueet olisivat riittävän laajoja ja muodostaisivat verkoston. Vain riittävän laajat ja keskenään kytkeytyvät suojelualueet takaavat uhanalaisten lajien säilymisen. Myös suojelun pitkäjänteisyys vuosisadoiksi eteenpäin on tärkeää, eikä sitä voi taata vain vapaaehtoisuuteen perustuvalla suojelulla.