maanantaina, tammikuuta 12, 2015

Sipoonkorven Östersundomin kaava maakuntahallituksessa

Tänään oli Uudenmaan maakuntahallituksen käsittelyssä Östersundomin maakuntakaava. Kyseessä on Sipoonkorven ympäristöön sijoittuva, raideliikenteeseen tukeutuva uusi asutusalue Helsingin seudulle. Uutta asutusta tarvitaan ja perheille kohtuuhintaisia asuntoja, mutta nykyisellään suunnitelmat eivät huomioi riittävästi ainutlaatuisia luontoarvoja sekä Natura-alueiden läheisyyttä. Alueen linnusto on poikkeuksellinen ja mm. kehrääjä, pyy ja ruisrääkkä kärsisivät, mikäli nykyiset suunnitelmat toteutuvat täysimääräisesti. Toinen ongelma on se, että Sipoonkorven metsämannerta haukataan aimo palanen pientalovaltaiseen asutukseen. Kolmanneksi Granön saareen ei ole merkitty suojelu- tai virkistysalueita, mikä periaatteessa sallii minkä tahansa maankäytön, vaikka saari on osa maakunnallisesti merkittävää kulttuuriympäristöä.

Maakuntakaavaehdotus on laadittu Helsingin, Vantaan ja Sipoon kaupunkien yleiskaavojen pohjilta. Myös näissä kaupungeissa vihreillä on ollut kaupunkisuunnittelulautakunnissa ehdotuksia Natura-arvojen paremmasta huomioimisesta. Kaavassa on lukuisia ongelmallisia kohtia liittyen mm. Mustakorven lehtoon, Salmenkallion alueeseen, Östersundomin lintuvesiin sekä Sipoonkorven ja Sipoonjoen Natura-alueisiin. Virkamiehet perustelevat, ettei merkittävää haittaa Natura-alueelle ole siksi että maakuntakaava on "yleispiirteinen". Tarkoittaa sitä, että yleispiirteisyys sallii Naturan mukaisen toteutuksen. Väite on hieman epälooginen, sillä se sallii myös Naturaa merkittävästi heikentävän toteutuksen. Natura-selvityksen johtopäätös oli, että ”kaikki haitallisia vaikutuksia estävät tai vähentävät keinot on otettava täysimääräisenä käyttöön yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa ja lupaharkinnassa”. Toisaalta nyt jo tiedetään, että yksityiskohtaisemmat yleiskaavat polkevat Natura-arvoja. Parempi ratkaisu sekä luonnon että alueen toteutuksen kannalta on ottaa huomioon luontoarvot jo varhaisessa vaiheessa.

Kaava meni palautus-äänestyksen jälkeen nähtäville ja siitä pyydetään lausunnot Natura-selvityksestä Metsähallitukselta ja ELYltä. Palautusesitykseni hävisi luvuin 5-8, mutta merkittävää on se, että me vihreät, allekirjoittanut ja Minerva Krohn, emme jääneet yksin puolustamaan luontoarvoja. Tällä on merkitystä sille, että kun asukkaat, kansalaisjärjestöt ja muut osalliset lausuvat kaavasta palautetta, luonnosta voi jatkokäsittelyssä parantaa. Alla vielä vihreiden palautusesitys.

Palautusesitys

Esitän, että Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaava, Östersundomin alueen kaavaehdotus, palautetaan uudelleen valmisteluun. Maakuntakaavaehdotuksella on tunnistettu olevan heikentäviä vaikutuksia kolmeen tarkasteltuun Natura-alueeseen mm. Salmenkallion alueella.

Östersundomin kaava-alueelle on kuitenkin mahdollista toteuttaa asutustavoitteet, kun selvitetään asutusalueiden rajauksia ja selvitetään tiiviimmän rakentamisen mahdollisuus alueille, joista ei aiheudu merkittävää haittaa luonnolle.

Kaava ohjaa noin 5 neliökilometriä Sipoonkorven metsämantereesta pientalovaltaiseen asutukseen sekä uhkaa Mustavuori-Östersundomin Natura-alueen linnustoarvoja sekä Sipoonkorven maakunnallisesti arvokasta lintualuetta. Tilannetta auttaisi, mikäli Landbon ympäristön rakentamisalueita supistettaisiin esim. 150 ha verran siten, että supistus kohdistuisi luontoarvojen kannalta kriittisimmille alueille.

Myös esimerkiksi Granön saaressa tulisi osoittaa SL-varauksina ja luo-merkinnöillä alueen arvokkaat luontoalueet, joista tärkeimmät on tunnistettu Itä-Uudenmaan liiton maakunnallisesti arvokkaiden luontoalueiden (MALU) selvityksessä.

2 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Kriittinen huomiosi maakuntakaavan yleispiirteisyydestä argumenttina osuu yhteen asian ytimistä. Maakuntakaavan tehtävä on ohjata alempaa kaavoitusta eikä vain mahdollistaa hyväkin kaavoittaminen.

Östersundomin kaavoitusta pitäisi ylipäätään kehittää selvästi enemmän luontoa suojelevaan suuntaan. Rakentamisen sijoittelu alueelle voisi olla tehokkaampaa.

Pikaraitiotiet eri suuntiin saisivat liikenteen pelaamaan huomattavasti paremmin kuin metro.

10:50 ip.  
Blogger Johanna Karimäki said...

Kiitos hyvästä kommentista. Todellakin, pikaraitiotie on toimiva vaihtoehto Östersundomiin.

6:22 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home