keskiviikkona, joulukuuta 22, 2010

Sosiaalista omaatuntoa, inhimillisyyttä päätöksiin!

Uutiset köyhyyden ja eriarvoisuuden lisääntymisestä pysäyttävät. Tuloerot ovat kasvaneet liian pitkään, ja köyhyys periytyy. 90-luvun laman aikaan leikattiin lapsiperheiden etuuksia ja lapsia auttavia palveluja vähennettiin. Tähän ei ole tullut muutosta kasvuvuosien Suomessa. Yhä useampi lapsi elää köyhyydessä ja on vaarassa syrjäytyä. Seuraavan hallituskauden suurin haaste on oikeudenmukaisen Suomen jälleenrakentaminen.

Vaikeuksia on etenkin yksinhuoltajaperheillä ja monilapsisilla perheillä. Yhden vanhemman talouksissa asumiskustannukset ovat iso menoerä. Heille työllistyminen on haaste, koska vuorotyö on lisääntynyt monella alalla. Minne viedä pienet lapset hoitoon, kuinka yhdistää työ ja perhe? Hoivapalvelut on monipuolistettava, jotta yksinhuoltajilla on paremmat edellytykset työllistyä.

Köyhyys voi koskettaa myös perheitä, joissa on pieniä päivähoitoikäisiä lapsia, jolloin hoitomaksut vievät osan tienesteistä. Lapsilisien sitominen indeksiin on hyvä asia, mutta siitä huolimatta tarvittaisiin myös tasokorotus.

Köyhyyttä voidaan helpottaa parantamalla perusturvaa, nostamalla toimeentulotukea ja peruspäivärahaa. Lasten köyhyyteen on puututtava, ja tässä on yksi takuuvarma keino: ei leikata lapsilisiä toimeentulotuesta. Tämä on tärkeä tavoite seuraavalle hallituskaudelle.

Myös vähävaraisten vanhusten asema huolettaa. Terveyspalvelut, elintärkeät lääkkeet ja asuminen lohkaisevat ison osan pienituloisten eläkeläisten lompakosta. Maaliskuussa 2011 alkava takuueläke helpottaa kaikkein pienituloisimpien eläkeläisten asemaa, mutta jatkossa on taattava lainsäädännöllä, että jokaiselle jää välttämättömien menojen jälkeen käyttövarojakin.

Vanhuspalvelulakia on kiirehdittävä, sillä niin epäinhimilliset olot monella vanhuksella on laitoshoidossa. Vanhukset ovat arvokas osa yhteiskuntaamme. He ovat heikompiosaisia, joista on hellästi huolehdittava.

Hetemäen tilaustyöhön verouudistuksesta suhtaudun hyvin kriittisesti: se ei lisää kansalaisten tasapuolista hyvinvointia, päinvastoin näyttäisi lisäävän vähäosaisten ahdinkoa.

tiistaina, joulukuuta 21, 2010

Onko Mäntsälään mänijöitä? -juna menee!

Valtion budjetti hyväksyttiin viimeisessä syyskauden istunnossa. Eduskuntakäsittelyssä korjattiin tärkeitä asioita, kuten rantaradan ja oikoradan liikennöinti Uudellamaalla. Alun perin budjetissa esitettiin leikattavaksi rahoitusta VR:n lähiliikenteestä, mutta eduskunta palautti rahoitusta. Oli iso riski, että Lahden ja Helsingin väliä liikennöiviltä Z-junilta tai Helsingin ja Karjaan välillä liikennöiviltä Y-junilta olisi leikattu vuoroja. Junaliikenne on keskeisen tärkeä Uudenmaan hyvinvoinnille ja työmatkaliikenteelle. Vuoroja tarvitaan pikemminkin lisää. Oikoradalla kulkevat, Mäntsälässä pysähtyvät Z-junat Lahteen ovat saavuttaneet nopeasti suuren suosion. Y-junissa Siuntioon ja Karjaalle ei yksinkertaisesti ole karsimisen varaa, koska vuoroväli on jo nyt niin harva.

Uusimaa on kasvava maakunta, ja työmatkaliikenteen järjestäminen alueella on keskeinen tulevaisuuden kysymys. Kaavoituksella ohjataan asutusta raideliikenteen ääreen, jotta päästään yhä kestävämpään yhdyskuntarakenteeseen.

Muita budjetin tärkeitä lisäyksiä oli luontopalveluiden turvaaminen, nuorten työpajatoiminnan edistäminen, päihdeäitien ja heidän lastensa hoidon turvaaminen, lisäys vesistö- ja vesihuoltotoimenpiteiden avustuksiin sekä poistokalastusprojektiin. Lajien suojeluun olisin toivonut suurempaa satsausta, mutta se jää seuraavan kauden haasteeksi. Iloitsen Uudenmaan alueen Itämeren suojelun täsmätoimihankkeesta, Raha-hankkeesta: Uudenmaan tuottajajärjestöt ja Uudenmaan ely-keskus toteuttavat yhteistyössä maatalouden vesiensuojeluhankkeen Ravinnehuuhtoutumien hallinta vuosina 2009-2013.

Tässä vielä pari linkkiä talousarvioaloitteisiin, jotka liittyvät edellä kirjoitettuun:

Vuodelta 2010: lajien suojeluun
Vuodelta 2008: Itämeren suojeluhankkeeseen Uudellamaalla

maanantaina, joulukuuta 06, 2010

Onnea Suomi

En ole kuullut yhtään sotatarinaa isoisältäni. Vain hauraan kellastuneen sotilaspassin merkinnät puhuvat. Isoisäni oli syntynyt 1919, hän oli juuri armeijan käynyt nuori mies, kun kutsu tuli talvisotaan. Välirauhan aikana passiin merkittiin paikka, jonne oli ”välittömästi saavuttava lopettaen kaikki muut askareet, kun ilmoitus annetaan”. Jatkosodan kohdalla on tallennettu kaikki paikat Karjalan kannaksella, joissa hän oli taistellut. Välillä joukko-osaston numero muuttui: miehiä väheni ja rykmenttejä yhdistettiin. Kaikki nuo kellastuneet sivut kertoivat vuosien tarinan. Ilman veteraaneja ja sodassa kaatuneita historiamme olisi kirjoitettu toisin.

Veteraanit ovat vuosien suomettumisen jälkeen saaneet ansaitsemaansa arvostusta ja nöyrää kiitosta, mikä heille kuuluu. Muistamme myös Lottia ja sotaleskiä heidän ponnistuksistaan. Vähäisemmälle huomiolle jäivät sotaorvot. Isäni ristittiin oman isänsä kaimaksi, koska paluuta sodasta ei voinut tietää. Isoisäni palasi, mutta 50 000 lasta ei enää koskaan nähnyt isäänsä. Joidenkin elämänpolkuun orpous vaikutti merkittävällä tavalla, toiset selvisivät paremmin kuin toiset. Olen tavannut näitä orvoksi jääneitä vanhuksia, ja heidän kertomansa koskettaa. He haluavat tulla tunnustetuksi.

Kirjallinen kysymys sotaorpojen tunnustamiseksi

Hyvää ja lämminhenkistä itsenäisyyspäivää!