maanantaina, maaliskuuta 23, 2009

Luomun arvostus

Kun paistoin nälkäisille lapsille munakasta, sanoi uutisia kuunnellut lapsi, ettei söisi, ettei tule salmonellaa. Tilanne selvisi kuitenkin nopeasti, sillä kyseessä olivat luomukananmunat. Luomutuotannossa kanoja ruokitaan vain kotimaisella rehulla, kuten rypsivalkuaisella. Salmonella taas on peräisin tuontisoijasta. Joten luomu on tässäkin suhteessa takuuvarmaa.

Suomessa luomun kysyntä ei ole lyönyt itseään läpi kuten kaikkialla muualla Euroopassa. Ostetuista tuotteista on Suomessa luomua 1 %, kun taas Tanskassa 6 %. Saksassa luomu on vahva brändi, jota kuluttajat hakevat. Jos luomua ostettaisiin Suomessa enemmän, voisi sen hinta alentua kaikkien ulottuville. Olisi tärkeää, että vähävaraisimmatkin voisivat valita luomutuotteita. Se olisi tärkeää myös vesien suojelun kannalta.

Maa- ja metsätalousvaliokunnassa olemme käsitelleet viime päivien salmonella-kohua. Kaiken kaikkiaan meillä on elintarvikehygienia ja tarkastukset korkealla tasolla.

keskiviikkona, maaliskuuta 18, 2009

Palveluseteli

Palvelusetelilaki lähetettiin sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsittelyyn eilen. Seteli aiheuttaa ristiriitaisia ajatuksia. Idea on, että kuntalainen voi valita itse palvelun, jota tarvitsee. Tutkii tarjontaa, valitsee, tilaa ja maksaa setelillä. Setelin maksaa esim. sosiaalitoimisto ja viime kädessä veronmaksaja. Yksityiset sosiaali- ja terveysalan yritykset kehittävät palveluitaan ja markkinointia.

Mutta, entä jos palvelun tarvitsija on syrjäytynyt tai ikääntynyt? Hänellä ei ole omaa nettiä, ei puhelinta, eikä voimia tutkia kirjastonkaan kautta tarjontaa. Mahdollinen neuvontapalvelu saa hänet hämilleen. Kaikkein heikoimmille asiakkaille jäävät pelkästään kunnalliset palvelut, jotka ruuhkautuvat entisestään ja jäävät jälkeen kehityksestä, kun osa rahoista syydetään setelikäyttöön. Tämä lisää ihmisten eriarvoisuutta. Tulee seteliasiakkaat ja muut, joilla ei ole varaa maksaa kallista omavastuuta, mikä setelin jälkeen jää.

Ei ole pohjatonta tynnyriä rahaa, josta ammentaa. Palveluseteleihin käytetyt rahat ovat pois kunnallisista palveluista, mikä lisää entisestään julkisen puolen työvoimapulaa. Ristiriita on siinä, että kannatan yrittäjyyttä ja kannatan ihmisten aktiivisuutta ja omatoimisuutta. Päällisin puolin tuntuu siltä, että hallituksen lakiesitys on keskeneräinen. Tässä on löydettävä sellainen ratkaisu, ettei heikoimpien ihmisten mahdollisuuksia enää heikennetä.

torstaina, maaliskuuta 12, 2009

Työelämän laadusta ja eläkeiästä

Hyvässä työelämässä kaikkia ikäpolvia arvostetaan. Nuoria ja kokemattomia palkataan ennakkoluuloitta. Iäkkäät työntekijät pidetään arvokkaana voimavarana ja hiljaisen tiedon välittäjinä. Se kokemus, mitä he ovat pitkän uransa aikana imeneet elämästä ja maailmanmenosta on työyhteisöjen rikkaus.

Eläkeputkijärjestelmä ja muut vastaavat varhaiseläkejärjestelmät luotiin alun perin iäkkäiden työntekijöiden turvaksi. Kuitenkin on käynyt niin, että järjestelystä on tullut työantajalle keino hankkiutua eroon vanhoista työntekijöistä, kun on haettu äärimmäistä tehokkuutta. Äärimmäisen tehokkuuden tavoittelu on heikentänyt työhyvinvointia ja sitä kautta lisännyt kustannuksiakin. Seurauksena on liian monen osalta loppuun palaminen, sairauspoissaoloja, mielenterveysongelmia, huono työilmapiiri, jopa työpaikkakiusaamista. Stressaantuneet ihmiset ovat toisilleen susia.

Suomessa jäädään eläkkeelle keskimäärin 59 vuoden iässä, vaikka liukuva eläkeikä mahdollistaa eläkkeelle jäämisen 63-68 vuotiaana. Työkyvyttömyyseläkkeelle jäädään keskimäärin 52 vuotiaana. Tämä on suuri haaste, on saatava aidosti pidennettyä työuria parantamalla työelämän laatua ja kannustamalla iäkkäitä työhön ja eläkeläisiäkin osa-aikatyöhön. Työkyvyttömyyseläkkeelle jäänyt voi palata työelämään, jos kykenee tekemään jotain muuta, kevyempää työtä. Ja yli 63 vuotiaan työskentelyn pitäisi olla kannustavampaa kuin mitä se nyt on.

Reiluus ja hyvä johtajuus ovat työelämän laadun peruspilareita. Kaikkien vahvuudet on huomioitava ja kaikille annetaan kiitosta, kun aihetta on. Tarvitaan myös joustoa työelämään, työaikajärjestelyjä sen mukaan, onko pieniä lapsia tai iäkkäitä vanhuksia hoidettavana.

Tämä kuulostaa kauniilta, mutta vaatii myös paljon. Tarvitaan uudenlaista ajattelua ja asennetta työelämään kokonaisuutena. Johdon luottamusta pitäisi mitata myös työntekijöiden hyvinvoinnin perusteella, ei vain rahallisen tuloksen perusteella. On nähtävä kauas ja painotettava vähemmän lyhyen aikavälin tuottavuuskustannuksia. On osattava arvioida sairauspoissaolojen sosiaalikulut ja stressaantuneiden ihmisten vähentynyt työteho. Rikkaassa ja hyvinvoivassa työyhteisössä on yhtenäinen joukko kaiken ikäisiä, kaikkia sukupuolia ja vajaakuntoisiakin.